tiistai 30. toukokuuta 2017

Linnunpelätin CD-levyistä

Hei vaan pitkästä aikaa!

Pahoitteluni, että taas on vierähtänyt toooodella pitkä aika sitten viime postauksen. Tosiaan valmistuin 11/2016 tekstiiliartesaaniksi ja sen myötä mielenkiinto käsitöiden tekemiseen on jotenkin lopahtanut.. No, mutta vaihteeksi minua on alkanut kiinnostaa ulkona touhuaminen ja haaveilen kovasti pihan laittamisesta. En kyllä ole mikään viherpeukalo, joten nähtäväksi jää saanko loppujen lopuksi edes istutettua mitään kukkaruukkuihin, hah. :-D

Mutta näin alkajaisiksi tein linnunpelättimen vanhoista CD-levyistä. Muutenhan linnut on ihan kivoja, mutta ärsyttää, kun paskovat meidän pihakeinuun. CD-levyistä valo heijastuu niin, että linnut pelkäävät, joten toivottavasti pihakeinu saa olla tästä lähtien rauhassa.


Tarvitset:

-14 kpl vanhoja CD-levyjä
-Vapaavalintaista narua/lankaa (käytin hamppunarua)
-Vanha rumpukapula tai joku keppi tms.
-Sakset

Lisäksi rautalankaa tai jotain vastaavaa linnunpelättimen kiinnittämistä varten.


Työvaiheet:

-Laita kaksi CD-levyä vastakkain niin, että kiiltävät puolet jäävät ulkopuolelle.
-Leikkaa sopiva pätkä narua ja sido levyt kiinni toisiinsa (tyyli vapaa).
-Sido levyt allekkain/peräkkäin niin, että levyistä muodostuu kaksi kahden levyn jonoa ja yksi kolmen levyn jono, kiiltäviä levyjä nyt siis yhteensä 7 kpl.
-Sido cd-levyjonot kapulaan haluamallasi tavalla.
-Kiinnitä vielä rautalankaa (tms) kapulaan pelättimen kiinnittämistä varten.

Valmista tuli!


Hyvää alkavaa kesää kaikille!

-Iitu